:: Faktat ::
Memorylane Viva Las Vegas |
"Elvis" |
musta uros |
syntynyt 7.8.2006 |
lonkat B/A, kyynärät 0 |
näyttelyistä VARA-SERT |
luonnetestataan 2009/2010 |
kasvattaja Nina Brusin, kennel Memorylane |
omistaja Johanna Kari
:: Kerrotaan, että! ::
Elviksellä on iso pää. Mahtipolla ja umpiluuta. Ajattelin Elviksen ollessa pentu, että se on aivan kamala tapaus - se porhalsi suorilta tutkimaan kaikkea kiikkerää, pomppi liikkuvan pahvilaatikon päällä ja vaikutti niin maailmannavalta, jolle ei koskaan voisi tapahtua mitään - herra varaukseton. Siinä missä äitinsä oli helppo kuuliainen pentu, Elvis oli päinvastaista. Elviksen sai ottaa sata kertaa pois kielletyistä paikoista, eikä se sittenkään piitannut. Se varasti luut toisilta suusta. Ja se askarteli. Tuhoista voikin lukea tarkemmin tihutyökirjoitelmasta.
Ensimmäisen vuoden jälkeen Elvis on rauhoittunut. Se muutti vanhempieni luo asumaan ja käy meillä viikottain ollen välillä useammankin päivän hoidossa. Arki kolmen koiralaumassa sujui takellellen Elviksen asuessa meillä. Sillä oli tarve olla aina ykkösenä. Elvis työnsi tytöt pois rapsutuksilta, rynnisti ovista, leikki ulkona niin kovin rajusti mammansa kanssa, että tarkistin joka päivä Tilman hännän, joko se meni poikki, kun Elvis täydestä vauhdista riuhtaisi toista hännästä. Vahinkojakin sattui. Elviksen miehistyessä pissilenkillä ei joutanutkaan enää tarpeille vaan piti tutkia vain tyttöjen tuotoksia ja merkkailla. Siitä seurasi että pötsi meni sekaisin, kun tortulle ei joutanut tarjottuna aikana. Elvis on viihtynyt hyvin oman kotinsa ykkösmiehenä kissa kaverinaan ja tytötkin ovat saaneet jälleen tilaa itselleen. Tapaamiset sujuvat rauhallisissa merkeissä.

Vaikka Elvis lukeutuu meneväksi kaveriksi, sillä on suuren suuria hellyyshetkiä, jolloin se kiipeää syliin nauttimaan hoivasta. Joskus sylikään ei riitä vaan pitäisi päästä vielä lähemmäksi - vaikkapa hartioille! Elvis rakastaa ulkona juoksemista. Poika pelailee kotonaan jalkapalloa useasti päivässä ja käy pitkiä lenkkejä irti luonnossa. Täydet vesiojat ovat lähes vastustamattomia, Elvis lienee sukua kalalle. Toiset koirat tekevät Elviksen hulluksi ilosta. Elvis ei kyllästy vieraisiin nuuskunaamoihin ollenkaan ja sen kanssapa onkin mielenkiintoista olla näyttelyssä, jossa on satoja koiria! Elviksen ei kanssa ei ole harrastettu mitään koiraryhmissä, joten näyttelykäytöskin tuppaa olemaan sitä luokkaa innokkaalla koiralla, joka ei jouda keskittymään. Se kehän levitoiva partis on minun...
Elvistä tullaan jatkossa näkemään näyttelyissä, kunhan saadaan ukkoon edes hitunen massaa lisää. Elviksen kylkiluilla voisi soitella Für Elisen, on se vaan niin saranapuolenkulkija. Harmaantuminen on iskeytynyt turkkiin, poitsu harmaantuu paljon äitiään enemmän, vaikka on hyvin tukevassa turkissa ollut ikänsä. Nämä laimennusgeenin ilmentymät ovat tosi yksilöllisiä. Luonnetesti tulee olemaan kiinnostava - näkyykö Elviksessä ollenkaan se tiukka pentu vai kuvitteliko omistaja taas omiaan. Testiajat ovat vielä kaukana edessäpäin, tässähän vasta aikuistutaan ja kasvetaan.

:: Sukutaulu ::
Int Scg Lux Fin Ch EW-06
Valet De Coeur De Chester![]() |
GB Ch Snowmead Sans Faute JW. | GB Ch Snowmead Senator |
| GB Ch J'Aime De Chester At Snowmead | ||
| Reine De Coueur De Chester | Int Ch Snowmead Salutation | |
| Int Nl Dk Ch Sheepish's Price Bear The First |
Fin Est Mva
Memorylane One Wild Angel![]() |
Firstprizebears Vailsgate | Firstprizebears Emerson |
| Int Can Vdh D Nl Ch Firstprizebears Hilary Clinton | ||
| Kans Fin Est Ltv Mva V-04 Memorylane Oneder Woman | Multi Ch Offenbach De Chester | |
| Kans Mva Memorylane I've Got Rhythm |
sukutaulun kuvat: Sini Tuhkunen, Johanna Korpijaakko